Jokainen tuotekuva on yksilöllinen

Kuvaan työssäni tuotteita nuppineulasta puutarhakatoksiin, joten olen perehtynyt erilaisten tuotteiden kuvaamiseen ja valaisuun jo muutaman vuoden. Tuotteiden kuvaus, ja ennen kaikkea valaisu, ei onnistu vain “nappia painamalla”.

Tuotekuvaa ei voi myöskään määritellä selkeästi, koska niitä on niin moneen lähtöön, simppeleistä valkoisella taustalla kuvatuista bulkkikuvista stailattuihin ja huolella viimeisteltyihin fiiliskuviin. 

Bulkkikuvan tehtävänä on kertoa miltä tuote näyttää ja millaista materiaalia se on. Näitä peruskuvia tuotteista näkee paljon verkkokaupoissa ja yrityksen erilaisissa katalogeissa. Tuote kuvautetaan ammattivalokuvaajalla usein monesta eri suunnasta. 

Fiiliskuvilla puolestaan myydään valmiita ideoita tuotteen käyttöön sekä sitä nimenomaista fiilistä, joka tukee brändin mukaista kerrontaa. Nämä kuvat vaativat usein erillisen kuvaussuunnitelman ja kuvaus vie enemmän aikaa kun perus bulkkikuvaus.

Jokainen tuote itsessään on yksilöllinen (materiaali, muoto, tekstuuri, läpinäkyvyys jne.). Kaikki tuotteet valaistaan eri tavoin, jotta saavutetaan paras mahdollinen lopputulos. Yksilöllinen tuotekuva on alusta loppuun huolella suunniteltu. Siinä on otettu huomioon tuotteen kaikki ominaisuudet ja se mitä kuvalla halutaan viestiä. Miljoonan euron autosta otettu tuotekuva, joka näyttää kännykällä ajattelematta räpsäistyltä, ei tuo tuotetta parhaalla mahdollisella tavalla esille. Sen sijaan kuva, joka on huolella suunniteltu & valaistu, viestii tuotteen ja sen edustaman brändin arvoa.

Tuotteen materiaali on isossa roolissa tuotetta kuvatessa. Erilaiset pinnat heijastavat valoa eri tavoin, joten kuvatessa on hyvä aina säätää valaisu sen mukaan millainen tuote on kyseessä. Kiiltävän tuotteen pitää näyttää kuvassa aina kiiltävältä, eikä se silti saa heijastaa kaikkea ympäriltään. Kankaiden kuvauksessa puolestaan valon on hyvä korostaa pinnan tekstuuria. Kaiken kaikkiaan tuotekuvauksessa on kyse aina siitä, miten saada esiteltyä tuote mahdollisimman edustavasti ja tasalaatuisesti huolimatta siitä, kuinka erilaisia kuvattavat tuotteet ovat.

Tuotekuvaaja on kuin Liisa Ihmemaassa, ikinä ei voi tietää millainen teepannu on seuraavassa kattauksessa ja miten sen parhaat puolet saa tuotua esille, jotta satu saa mielenkiintoisen lopun.

Aurora, crazy cat lady