Aleksin kuvaus pehmeällä muotoilevalla valolla studiossa

Samoilla valoilla onnistuu kuvata vaihtuvalla mallin ohjauksella ja stailauksen muutoksella hyvinkin erilaista kuvaa.

Meillä oli Aleksin kanssa suunnitelmana kuvata sekä Caesar-tyylinen kuva, kukkaseppele + valkoinen pelkistetty paita päällä, että rockhenkisempi kuva. Bonuksena kuvasin “mummolle muotokuvan”.

Aleksi modernina Caesarina. Luottopakkimme Minna Koivula-Kankaanranta sitoi kukkaseppeleen ja jeesi myös muutenkin stailauksessa.

Rockhenkisen kuvaan hain morrisonmaista vibaa, mutta tyyli aavistuksen verran muuttui kukkoilevammaksi rokkitähdeksi kuvausten edetessä. Kuvassa asuna oli kuitenkin kelsiturkki, joka loi kuvaan 60-70-lukuista tunnelmaa. Suunnitelmallisuus on kaiken kaikkiaan isoin tekijä tämän kaltaisissa kuvauksissa, joita lähdetään rakentamaan joku tietty lopputulos mielessä. Vaikka lopputulos muuttuisikin vähän matkalla, hyvä suunnitelma pitää paketin kasassa vaikka yllättäviä mutkia matkaan tulisi. 

Aleksi teki hienoa työtä myös rokkikukkona.

Kuvauspäivää varten tein monisivuisen suunnitelman, joka sisälsi inspiraatiokuvia ja tarkan aikataulun siitä, milloin mitäkin pitäisi olla valmiina. Samana päivänä kuvauksessa oli myös useampia ihmisiä kukkateemaan liittyen. Suunnitelmaan oli helppo tukeutua ja inspiraatiokuvat muistuttivat halutusta lopputuloksesta.

Kaikki kuvat kuvattiin jotakuinkin samalla valojen setupilla, joten pienillä asun & asusteiden muutoksilla saatiin luotua kolme keskenään erilaista kuvaa. Ensiksi kuvattiin moderni Caesar kukkaseppele päässä ja sen jälkeen vaihdettiin asu rock-kuvaan ja lopuksi vielä otettiin kuvia “mummon hyllyn päälle”. 

Mummolle muotokuvaa.

Koko kuvaus lähti liikkeelle koulutehtävästä, jossa oli tehtävänantona toistaa jonkun arvostamansa kuvaajan tyyliä. Mun valinta oli kukkakuvassa Mikaela Holmberg. Näkyykö se kuvissa? Samalla tuli kuitenkin myös testattua eri tyylejä ja kuinka erilaisen fiiliksen kuviin saa pienilläkin muutoksilla rakentamatta koko setuppia uudelleen.

Aurora, crazy cat lady

Tuotekuvan tunnelmaa

Aurora on kirjoittanut lähiaikoina jo yleisesti tuotekuvauksesta ja bulkkikuvauksesta, joten jospa kerron vielä brändin mukaisesta tuotekuvauksesta – kuvista, joilla kerrotaan tarinaa…

Jotta onnistumme kuvaamaan juuri sellaisen tuotekuvan mitä asiakas haluaa, tarvitsemme ensin asiakkaalta ohjeistuksen. Osa asiakkaista osaa kertoa hyvinkin tarkkaan mitä haluavat, mutta suurin osa ei tiedä mitä haluavat tai eivät osaa pukea sitä sanoiksi tai kuviksi. Meidän homma Visual RAMA: ssa on auttaa ja selvittää asiakkaalle miten kuvausprosessi etenee, kertoa mitä tietoja tarvitsemme, jotta työ tehdään toiveiden mukaisesti. Olen joskus sanonut, että jos asiakas ei ole tyytyväinen kuviin, on meillä ollut haasteita ohjeistuksessa.

Jos meiltä tilataan tuotteesta fiiliskuvaa, on kyse useimmiten brändituotteesta ja meidän tehtävä selvittää millaisesta fiiliksestä tässä tapauksessa on kyse. Kun asiakas pukee fiiliksen sanoiksi, olemme jo yhden askeleen lähempänä tavoitetta. Seuraava etappi on selvittää mitä tämän fiiliksen on tarkoitus viestiä eli mikä on kyseessä olevan brändin tarina, mitkä on sen arvot ja onko sille määritelty jotain ohjeistuksia kuvien suhteen. Ei ole itsestäänselvää, että vaalea, raikas ja skandinaavinen on aina se mitä halutaan. Myös tummanpuhuvat kuvat ovat usein varsin oiva vaihtoehto. Tavoitteenamme on noudattaa brändin mukaista tarinankerrontaa.

Tunnelman luomiseen kuvaajalla on monia eri keinoja. Sitä voi luoda valollisin keinoin, sommittelulla, kuvakulman valinnalla, syvyysepäterävyydellä sekä myös stailaamalla.

Ja mitä sitten on stailaus..? Moni ajattelee, että se on ihan turhaa hommaa, että kuka tahansa osaa laittaa tuotteet riviin, jonoon, pinoon ja vaikka miten. Varmasti osaakin, mutta ammattimainen stailaus vaatii osaamista. Stailaajalla (tuotekuvien yhteydessä puhutaan usein visualistista) on osaamista ja kykyä nähdä tuote juuri siten kun kyseessä oleva brändi edellyttää. Kyse ei ole siitä, että joku tykkää jostakin tai että kylläpäs tämä näyttää juurikin kivalta näin, vaan kaikki on suunniteltua. Hyvässä fiiliskuvassa mikään ole sattumaa.

Teen meillä osan visualistin/stailaajan töistämme, mutta kun eteen tulee vaativampaa visuaalista projektia, kilautan kaverille. Minna Koivula-Kankaanranta on mun luottopakki. Meillä synkkaa vallan hyvin, eikä ideat lopu kesken.

Rento tummanpuhuva asetelma korkeaan kynttilänjalkaan. Kukkina mm. ruusua, krysanteemia ja törmäkukkaa sekä erilaisia vihreitä.

Meillä on tällä hetkellä työn alla DEAFMETAL trilogia mytologian linnuista Ahtiaisen Jennin kanssa. Kirjoitan siitä enemmän kun saamme paketin kasaan kokonaan.

Dianthus caryophyllus

Minna on myös ”kukkanainen”, joten kuvasimme keväällä meidän omaan markkinointiin tässä postauksessa olevat kukkakuvat. Niin ja tietysti nämä kuvat noudattavat meidän omaa brändiä. Meillä ei tehdä mitään tavanomaisesti, “niin kun aina tehdään” tai vain nätisti ja kauniisti. Meillä kerrotaan tarinoita, joissa on syvyyttä.

Syystunnelmissa
Raisa, astral fairy

Räiskettä minuuttiaikataululla

Tuotekuvausmaailman passikuva eli bulkkikuva on kaikessa yksinkertaisuudessaan kuva tuotteesta valkoisella taustalla. Esimerkkejä tällaisista kuvista näkee jatkuvasti kauppojen kuvastoissa sekä nettikaupoissa, mutta kuinka oikeasti syntyy bulkkikuva. Onko se todella vain tuotteen asettamista kuvauspöydälle ja napin painamista kamerasta?

Ei ole.

Bulkkikuvia kuvatessa, kuten mitä tahansa muitakin kuvia kuvatessa, on tärkeää, että valaisu ja sommittelu on kunnossa. On tärkeää osata katsoa, että samankaltaiset tuotteet ovat aina samalla tavalla aseteltuja, jotta yhtenäisyys säilyy mikäli kuvat ovat vierekkäin katalogissa tai nettikaupassa. Tuotteiden pitää myöskin olla kuvassa edustavia ja huolella puhdistettuja. Puhaltelu ja kaikenlaisten rättien sekä teippiharjojen käyttö tulee nopeasti tutuksi tuotekuvia kuvatessa. Siivoojan töiden tekemisestä on ollut yllättävää hyötyä myös tuotekuvauksen parissa! Ripustukselta, tukemiselta ja muulta kikkailulta ei myöskään voi välttyä. Sanoisinkin tuotekuvaajan salaiseksi aseeksi kyvyn keksiä mitä mielenkiintoisimpia tapoja tukea ja asettaa tuote kuvattavaksi ilman, että nämä viritelmät näkyvät valmiissa kuvassa.

Kuva ei kuitenkaan heti kuvauksen jälkeen ole vielä valmis. Tuotteen väri saatetaan muuttaa editissä PhotoShopissa aivan toiseksi tai tuotteen muotoa voidaan muuttaa. Tämä vaatii oivaa ja näppärää kuvankäsittelytaitoa. Tuotteista pitää usein myös käsitellä pois likaa, roskia, naarmuja yms, oikoa reunoja ja kaikin puolin parannella kuvaa monin eri tavoin. Yksittäisiä tuotekuvia saatetaan myös yhdistää ryhmäkuviksi, jolloin täysin puhkipoltettu valkoinen tausta jokaisessa kuvassa tekee yhdistämisestä nopeaa, eikä kuvia tarvitse erikseen syvätä. Bulkkikuvan käsittelyssä avainasemassa on myös Lightroomin presetit joilla saa helposti ja nopeasti perusasetukset kaikkiin kuviin.

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa ajatustyötä ja järjestelmällisyyttä sekä kykyä keksiä nopeita ratkaisuja, bulkkikuvat nimittäin ovat sitä valokuvauksen liukuhihnatavaraa, jota pitäisi pystyä tekemään nopeaan tahtiin ja tasalaatuisesti. Hyvä tuotekuvaaja saa samankaltaiset tuotteet näyttämään samaan aikaan kuvatuilta, vaikka kuvien välillä olisi vuosi. 

Puhaltelun ja puunaamisen keskeltä, crazy cat lady Aurora

Jokainen tuotekuva on yksilöllinen

Kuvaan työssäni tuotteita nuppineulasta puutarhakatoksiin, joten olen perehtynyt erilaisten tuotteiden kuvaamiseen ja valaisuun jo muutaman vuoden. Tuotteiden kuvaus, ja ennen kaikkea valaisu, ei onnistu vain “nappia painamalla”.

Tuotekuvaa ei voi myöskään määritellä selkeästi, koska niitä on niin moneen lähtöön, simppeleistä valkoisella taustalla kuvatuista bulkkikuvista stailattuihin ja huolella viimeisteltyihin fiiliskuviin. 

Bulkkikuvan tehtävänä on kertoa miltä tuote näyttää ja millaista materiaalia se on. Näitä peruskuvia tuotteista näkee paljon verkkokaupoissa ja yrityksen erilaisissa katalogeissa. Tuote kuvautetaan ammattivalokuvaajalla usein monesta eri suunnasta. 

Fiiliskuvilla puolestaan myydään valmiita ideoita tuotteen käyttöön sekä sitä nimenomaista fiilistä, joka tukee brändin mukaista kerrontaa. Nämä kuvat vaativat usein erillisen kuvaussuunnitelman ja kuvaus vie enemmän aikaa kun perus bulkkikuvaus.

Jokainen tuote itsessään on yksilöllinen (materiaali, muoto, tekstuuri, läpinäkyvyys jne.). Kaikki tuotteet valaistaan eri tavoin, jotta saavutetaan paras mahdollinen lopputulos. Yksilöllinen tuotekuva on alusta loppuun huolella suunniteltu. Siinä on otettu huomioon tuotteen kaikki ominaisuudet ja se mitä kuvalla halutaan viestiä. Miljoonan euron autosta otettu tuotekuva, joka näyttää kännykällä ajattelematta räpsäistyltä, ei tuo tuotetta parhaalla mahdollisella tavalla esille. Sen sijaan kuva, joka on huolella suunniteltu & valaistu, viestii tuotteen ja sen edustaman brändin arvoa.

Tuotteen materiaali on isossa roolissa tuotetta kuvatessa. Erilaiset pinnat heijastavat valoa eri tavoin, joten kuvatessa on hyvä aina säätää valaisu sen mukaan millainen tuote on kyseessä. Kiiltävän tuotteen pitää näyttää kuvassa aina kiiltävältä, eikä se silti saa heijastaa kaikkea ympäriltään. Kankaiden kuvauksessa puolestaan valon on hyvä korostaa pinnan tekstuuria. Kaiken kaikkiaan tuotekuvauksessa on kyse aina siitä, miten saada esiteltyä tuote mahdollisimman edustavasti ja tasalaatuisesti huolimatta siitä, kuinka erilaisia kuvattavat tuotteet ovat.

Tuotekuvaaja on kuin Liisa Ihmemaassa, ikinä ei voi tietää millainen teepannu on seuraavassa kattauksessa ja miten sen parhaat puolet saa tuotua esille, jotta satu saa mielenkiintoisen lopun.

Aurora, crazy cat lady

Yrittäjyys on uuden oppimista

Olen ollut yrittäjä vuodesta 2011 asti. Hyppäsin tyhjän päälle vakituista työpaikasta, jossa ei periaatteessa ollut mitään vikaa. Minulla oli vain palava halu oppia uutta ja kehittyä, enkä kokenut saavuttavani henkilökohtaisia tavoitteita silloisessa työpaikassani.

En ole ikinä ajatellut, että haluaisin olla erityisesti yrittäjä tai että olisin ”yrittäjähenkinen”. Minua ajaa eteenpäin palava halu uusiin visuaalisiin hyppyihin. Ja sillä tiellä olen edelleen.

Olen valmistunut medianomiksi 2001, valokuvausta olen opiskellut työn ohessa vuosina 2009-2016. Minulla on myös hienomekaanikon tutkinto sekä olen opiskellut oppisopimuksella kultaseppäalaa sekä kone- ja metallitekniikkaa teknillisessä oppilaitoksessa, nämä opinnot olen kuitenkin jättänyt kesken. Lukion opintoja olen suorittanut 39 opintoviikkoa. Keväällä valmistuin tuotekehityksen erikoisammattitutkinnosta. Lisäksi bonuksena minulla on mm näyttötutkintomestarin paperit takataskussa, yrittäjäkurssin olen käynyt, tietokoneen AB-ajokortti on tullut suoritettua sekä olen opiskellut kasvumarkkinointia työn ohessa.

Riittääkö jo? No, perjantaina aloitan kertaamaan kuosien suunnittelua kesäyliopistossa..

Opiskelu ei ole turhaa. Yrittäjän jokainen uusi opittu taito kasvattaa yrityksen aineetonta pääomaa, se lisää yrityksen kilpailukykyä. Aivojen monipuolinen käyttö ennaltaehkäisee myös muistisairauksia.

Raisa
Mää ja minä. Kuvia musta vuosilta 2008-2018. Neljävuotiaan Raisan mielikuva itsestä on ollut hieman värikkäämpi. Kiitos opiskeluaikaisista tuotoksista Marko Koivuporras, Pilvi Sormunen ja Mikko Törmänen.

En kerää titteleitä enkä tutkintonimikkeitä. Tykkään olla vain Raisa tai astral fairy, joka kohtaa uusia asioita lapsenkaltaisella innostuksella – taidan siis olla kutsumustyössäni, juuri tänään tässä hetkessä, visuaalisen alan yrittäjänä.

Hyvää yrittäjän päivää,
Raisa, astral fairy

Kuinka selvisin hyttysparven keskeltä elävänä takaisin

Postauksen aiheena ja inspiraationa on opiskeluuni liittyvä VVI:n kesätehtävä, jossa piti toteuttaa miljöössä kuvattu kuvasarja valitsemastaan aiheesta. Dokumentaariseen kuvaukseen tuli tämän tehtävän kautta ensikosketus, sillä muuten olen kuvannut käytännössä vain studio-olosuhteissa. Jatkossa tulen kirjoittamaan erilaisista valokuvaukseen liittyvistä kiinnostavista aiheista sekä luultavasti lisää koulunkäynnistä.

Suoritan työn ohessa oppisopimuskoulutuksena blaablaa tutkintoa ja valmistun blaablaaksi.. (Oikeasti tutkinnon virallinen nimi ehkä on: Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto – kuvallisen ilmaisun toteuttaja / valokuvaus, mutta kuka tuosta ymmärtää mitään).

7-9.6.2019

Partioleiri. Toinen leirini ikinä. “Mihin olen lupautunut?” oli kysymys joka pyöri päässä perjantai iltapäivänä, mutta eiköhän sitä nyt muutamasta päivästä aina selviä. 

aurora_9761

Leiripaikan lähistölle eksymisten kautta saavuttua vastaanottamassa meitä oli valtaisa hyttysparvi, niin valtaisa ettei sellaista ole ennen nähty. Välittömästi tuli selväksi, että hyttysmyrkystä ei tällaisissa ääriolosuhteissa ole hyötyä. Autolta oli luvassa kävelymatka itse leiripaikalle ja jotta mikään ei olisi liian yksinkertaista, emme olleet varmoja oikeasta suunnasta ja kävelimme edestakaisin hyttysten keskellä samaa tietä noin kolme kertaa. Kaikeksi onneksi sentään pääsimme lopulta perille rantaan jossa pieni tuulenvire hieman helpotti hyttystilannetta. Ensimmäiseltä alueelta piti kuitenkin kävellä vielä järven toiselle puolelle jossa telttoja pystytettiin, joten nappasin mukaan pelkän kameran ja lähdin etsimään tietäni kohti telttoja. Teltat saatiin ilman suurempia ongelmia kasaan ja sen jälkeen olikin vapaata oleskelua ennen ruokaa. Ilmeisesti kaikilla oli ollut rankka viikko eikä hyttysten parissa istuskelu innostanut, sillä aikuiset menivät nukkumaan melkein heti lasten jälkeen. Omat varusteeni eivät soveltuneet lainkaan kesäiseen 30 asteen helteeseen, kolmen vuodenajan makuupussiin ei päässyt pakoon telttaan tunkeutuneita hyttysiä ilman vakavaa lämpöhalvauksen uhkaa. Lampaiden laskennan sijaan harjoitin siis hyttysten laskentaa pitkälle yöhön.

aurora_9182

Lauantai aamuna ei helle ollut hellittänyt lainkaan, eikä tilannetta parantanut huonosti nukuttu yö. Osa porukasta oli valvonut koko yön läpi, itse sentään muutaman tunnin olin saanut nukuttua. Päivän ohjelmana oli rakentaa erilaisilla tekniikoilla kylttejä ympäristön rakennuksiin. Oli mielenkiintoista seurata erilaisia ratkaisuja ja kylttien kiinnittämistä paikoilleen, pääsin jopa auttamaan kiinnityksessä! 

aurora_partio_9514

aurora_9287

Ruoka metsässä ollessa on aina tärkeää, etenkin lasten kanssa, joten taas lähestyi ruoka aika. Pääsin tällä kertaa veneen kyydissä järven poikki ja sinne astellessa onnistuinkin ilmeisen kaupunkilaisena kastelemaan täysin toisen kenkäni. Rannassa oleva sammal kun sattuukin upottamaan suoraan veteen.

Ruoan jälkeen kaikille iski väsymys, joten aktiviteettina oli lähinnä rannassa istuskelu ja kortin pelaaminen. Iltapäivän edetessä ukkonen alkoi lähestyä ja saimme niskaamme kaatosaderyöppyjä pitkin iltaa. Siitä huolimatta onneksi iltaohjelma eli lohen loimutus onnistui ja mikä parasta, hyttyset kaikkosivat hetkeksi! Iltapalalohen jälkeen lapset olivatkin melko valmiita nukkumaan. Aikuiset tällä kertaa jaksoivat vähän valvoa ja ohjelmassa oli saunomista ja uimista ennen nukkumaan vetäytymistä. Telttoihin oltiin saatu hyttyskarkoituskynttilöitä jotka eivät tuntuneet toimivan erityisen hyvin, mutta hyttyset lensivät niihin ja teltan täytti palaneen hyttysen haju. Ei mikään miellyttävin yö siis tämäkään…

aurora_partio_9360

Leirin viimeisenä päivänä ilma oli viilentynyt melko huomattavasti ja tuuli vienyt suuren osan hyttysistä mennessään. Aamupäivä piti sisällään telttojen purun ja pakkaamisen lisäksi lähinnä kortin peluuta ja istuskelua. Lapset paistoivat keksejä vesipadan tulipesässä, pitäisiköhän itsekin testata paistettua mariekeksiä joskus?

aurora_9750

Viimeisen päivän tunnelma oli helpottunut, selvisin kaikista hyttysistä ja tiedän myös nyt, että en halua nukkua kesäisin puolijoukkueteltassa, ainakaan ilman hyttyssuojattua makuupussia. Vastaus kysymykseen kuinka selvisin on lyhyesti ja yksinkertaisesti hyttysmyrkyn suihkuttaminen tunnin välein. Kyllä, tunnin välein, ääriolosuhteissa selvästikään luvattu kuuden tai jopa 24 tunnin karkoitus ei pidä paikkaansa. 

Grazy cat ladynne, Aurora

 

Vappu – julkista porsastelua ja sikailua

Tampere herää vappupäivän aamuun. Näky on surullinen. Koska yleisestä sikailusta tuli sallittua? Erästä ohikulkijaa lainaten: ”Ajattele. Nämä ovat meidän lapsia.”

Kuvat kertokoon sen, mitä en osaa sanoiksi pukea.

– Raisa

Kuvat: © Raisa Taurinka / Visual RAMA

Kivenheiton päässä poliisilaitokselta.
Kivenheiton päässä poliisilaitokselta. (Edit: Kasvot peitetty kehoituksesta).

Mukulakivet, klo 6.29.
Mukulakivet, klo 6.29.

Koskipuiston aamu, klo 6.34.
Koskipuiston aamu, klo 6.34.

Koskipuisto taipuu painiin.
Koskipuisto taipuu painiin, klo 6.36.

Yleisöäkin saatui.
Yleisöäkin saapui, klo 6.37.

Koskipuisto sotkussa ja sirpaleissa.
Koskipuisto sotkussa ja sirpaleissa, klo 6.41.

Illalla tämä taisi vielä naurattaa.
Illalla tämä taisi vielä naurattaa, klo 6.42.

Melissa, Janin pullo löytyi Pikku Kakkosen puistosta. Ei taidettu ottaa viisaasti.
Melissa, Janin pullo löytyi Pikku Kakkosen puistosta. Ei taidettu ottaa viisaasti, klo 6.45.

Kova siivoaminen edessä.
Kova siivoaminen edessä, klo 6.51.

Vapun reppusaalis.
Koskipuiston ”löytötavarat” jakoon, klo 6.54.

Tästä sen teekkareiden juhlinta taas alkaa.
Tästä se teekkareiden juhlinta taas alkaa, klo 7.00. (Edit: Sain tiedon, että teekkarit aloittivat päivän aamujumpalla klo 7.00. Kameran kellon mukaan kuva otettiin juuri tasan seitsemältä.)

Hyvä pullosaalis.
Hyvä pullosaalis, klo 7.02.

Duunari ja tori.
Duunari ja tori, klo 7.07.

Roskaruoka jäi vain jälkeen.
Roskaruoka jäi vain jälkeen, klo 7.11.

Jospa laittaisi tupakaksi.
Jospa laittaisi tupakaksi, klo 7.13.

Montun syvennyksen siivous.
Montun syvennyksen siivous, klo 7.18.

Ja tästä on hyvä jatkaa juhlintaa.
Tämä jäi, klo 7.21.

Yrittäjyys – elämä on juhla

”Anteeksi päiväkirjani, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan”

Niinpä, en ole kirjoittanut blogiini, kuten suunnitelmana oli. Selityksiä löytyy, ollut töitä, ei ole ollut aikaa, kuka tätä oikein edes jaksaa lukea jne. Selittely ei auta mitään. Kannan itse vastuun siitä mitä teen ja siitä mitä jätän tekemättä.

Olen ollut nyt kaksi vuotta yrittäjä ja toisena vuotena päässyt jo voiton puolella. Jippii, pitäisi huutaa. Totta kai olen iloinen, että menestyn. Asialla on myös käänteinen puoli. Mainostan sivuillani, että yritykseni löytää sosiaalisista medioista. ”Me olemme siellä missä ovat kaikki – sosiaaliset mediat ovat tämän päivän markkinointia. Sieltä löydät myös kaikki Visual RAMA:n ajankohtaiset uutiset ja tarjoukset.” Päivitän toki Facebook- ja Twitter-profiileihin suhteellisen ahkerasti. En kuitenkaan päivittäin – sillä minulla on töitä tehtävänä. Marssijärjestys yhden naisen yrityksessä menee niin, että ensi huolehditaan asiakkaat, jonka jälkeen katsotaan mihin aika riittää. Yksin yrittävän aika on rajallinen, on priorisoitava. Blogi raukka on ollut kärsijän roolissa.

Sosiaalisen median strategiasuunnitteluni on muovautunut itsestään hieman erilaiseksi kun suunnitelma oli. Enemmän päivittäisiä pieniä näkökulmia ja harvoin suurempia postauksia. Markkinoinnin kärki on edelleen sama, ole oma itsesi, helposti lähestyttävä, idearikas luonnnonlapsi ja tee työsi hyvin. Olen huomannut käytännössä, että näin tämän naisen puskaradion taajuus kantautuu kauemmaskin.

Työni jakautuu niin, että kuvaan paljon, graafista suunnittelua teen jonkin verran ja opetuspäiviä on muutama kuussa. Silti kaipaan kirjoittamista ja asioiden katsomista subjektiivisesti – kaipaan näkökulmien jakamista. Ehkä ryhdistäydyn kirjoittamaan, ehkä en. Lupaa en mitään.

Kuinka paljon yrittäjä voi kertoa itsestään sosiaalisessa mediassa? Päädyin siihen tänään, että tässä tapauksessa kerron miksi priorisointijärjestys on muuttunut. Nuorin tyttäreni menetti yllättäen isänsä siihen aikoihin, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Nyt ollaan jo voiton puolella.

Perhe, se menee työn edelle. Elämä kun on – kuten Samuli Putro laulaa – juhla.

Image

Elämä on juhla 

Muhkuraisen sängyn kautta
Lipui lantioiden lautta
Reittiä epätasaista, voi nuoren parin onnea
Lapsi syntyi vihdoinkin tuo täyttymysten helistin
Elämä on juhla

Lapsuus nyt se ainoa kuin naarmu polvitaipeessa
Vain puhallus ja pois se on
Saapuu nuoruus levoton
Kuinka joka solulla voi kannatella kipua
Elämä on juhla

Valkolakki märkänä kun juoksee kädet ylhäällä
Ja huutaa ”Helou vapaus!” Niin tähän suoran leikkaus
Lasket muuttolaatikon ja naapurusto hahmoton
Elämä on juhla

Voi luoja kuinka kaunis olet, rakastunut juuri eilen
Ihmeellisen hehkuva te kohtasitte kadulla
Kaksi eroon joutunutta planeettaa niin kauas mutta
Elämä on juhla
Elämä on juhla

Opintojen loppusilaus
Häät ja suuren kakun leikkaus
Riisi kirkonportailla ja kuukausien riitoja
Pettymysten kihlarengas vyöryy ylämäkeenkin kas
Elämä on juhla

Muhkuraisen sängyn kautta
Lipui lantioiden lautta
Reittiä epätasaista, voi itkeä myös onnesta
Pappi kastoi esikoisen
Paremmin nyt laittaa voi en
Elämä on juhla (3x)

Sitten seuraa otos julma
Keski-ikään tulokulma näyttää liian jyrkältä
Ja sut voi ylipyyhkäistä
On tulokkaiden karsina ja sopimukset katkolla
Elämä on juhla

Katse siirtyy kauemmas
Näet lapsenlapses otteissa tuttua päättäväisyyttä
On jouluaatto yhdessä
Avaat kaksi pakettia ja katsot muita aikuisia
Elämä on juhla

Nyt vanhuus vierii sillalla kuin kolikko tai tupakka
Ja sanotaan et kuolema on kauppamies ja taitava
Kun sitten poistuu varmistin pois henkäys viimeisin
Elämä on juhla
Elämä on juhla

-Samuli Putro-

Uusi päivä se on tänäänkin,
Raisa

Luonnonvalon haasteet valokuvauksessa

Opiskelen jatkuvasti valaisua. Studiossa, miljöössä ja kaikkialla. Silmäni hapuilevat jatkuvasti ympärillä esiintyviin valoilmiöihin ja siihen miten valo käyttäytyy.

Valolla on monta luonnetta. Keinovalo on juuri sitä valoa mitä itse sanakin kertoo ja miltä se usein näyttääkin – keinotekoiselta. Keinotekoisen valon tekeminen on teknistä puuhaa, sen oppii tekemällä, mutta luonnon valon vain näkemällä. Studiovalaisu on oma taiteenlajinsa, jonka parissa riittää toki puuhasteltavaa, mutta tällä hetkellä kuvaajana kiinnostavinta on oppia näkemään ja hallitsemaan luonnollisia valoja.

Luonnossa olevan valon näkeminen valokuvaajan silmin ei ole helppoa. Luonnonvalo ei ole stabiili, vaan se elää jatkuvasti. Siinä riittää haasteita. En halua tappaa luonnossa olevaa valoa keinotekoisilla valoilla, joten pyrin aina tilanteen mukaan hyödyntämään valitsevaa valoa valokuvissani ja vain tarvittaessa lisään täytevaloa heijastamalla tai kevyesti jatkamalla luonnonvaloa itse tuotetulla valolla.

Luonnonvalon mielenkiintoisia ilmenemismuotoja

Vastavalo on valoa, joka tulee suoraan kameraan päin. Sen luonne on voimakas ja häikäisevä. Pieni kulman vaihto tai asennon muutos, voivat muuttaa kuvaa ja valon ilmentymistä dramaattisesti. Tässä valossa on voimaa, se luo ja heijastelee flaretta kuviin. Vastavalon kuvaamisessa joko onnistuu tai epäonnistuu, harvemmin näkee välimuotoja.

Korkovalo on usein hallitumpaa kuin vastainen valo, sitä on usein tarkoituksellisesti rajattu tai se tulee pienemmästä lähteestä. Korkovalo on ikään kuin mauste kuvassa, toisin kun dramaattinen vastavalo, joka on usein kuvassa päävalona. Tämän valon näkeminen pitää tulla selkärangasta, jotta sen osaa hyödyntää kuvaushetkessä.

Luonto leikkii valolla, tehden siitä elävän. Läikikäs valo on kaunista, elämän valomaalausta, jossa sattumukselle on tilaa. Joskus silmä saa odottaa, antaa valolle aikaa viipyillä pinnassa ja materiassa. Lapset näkevät usein tätä valoa paremmin kun aikuiset. Heittäytyminen luonnon virtaan auttaa silmää havaitsemaan leikkisää valoa.

Asuin aikoinani vanhassa puutalossa, jossa oli vanhat ikkunaruudut. Voi sitä huoneissa kajastavan valon kauneutta – sisään lankeava suodatettu valo oli ihmeellistä. Vanhan lasin valuvirheet tekivät valosta elävän. Ilman virheitä ei olisi ollut tätä valoa. Ja puut, kasvit ja muut – voit miten ne luovat toisiaan kauniimpia filtteröintejä. Mielikuvitus auttaa tämänkaltaisen elävän läikikkään valon löytämisessä.

Vallitseva valo on voita leivänpäällä, jota ilman ei kuitenkaan kuva maistuisi miltään. Joskus vallitseva valo voi olla kuvan ”se juttu”. Vuorokauden ajat merkitsevät. Sininen hetki ja auringonlaskun aika värjäävät vallitsevaa valoa. Vuodenajat merkitsevät. Talven kovat kirkkaat valot ja heijastelevat luminietokset. Syksyn lämpimät väriloistot. Luoto tarjoaa meille jatkuvasti valon ihmeitä. Meidän pitää vain oppia näkemään ne.

Tartu valon hetkeen.

Visual RAMA/Raisa

Toisena päivänä maailman ongelmat ratkaistiin – tai sitten ei

NBF:n toisena päivänä oli aamulla tarjolla ohjattua liikuntaa. Vietin ajan opiskelijaystävänäni aamiaispöydän ääressä jutellen valokuvauksesta. Liikunta on toki hyväksi, mutta hieman outoa olisi ollut tehdä sitä foorumin osallistujien kanssa. Paikalla oli ollut vain kourallinen ryhmäliikuntaan osallistujia – harmi. Taukojumppa olisi kyllä tehnyt päivänmittaan poikaa.

Ensimmäiseksi Suomen yrittäjäyhteisö palkitsi vuoden vastuullisen johtajan. St1 toimitusjohtaja Mika Wiljanen sai kyseisen tittelin. Hienoa olisi ollut, jos joku olisi vielä referoinut, miksi palkinto meni nimenomaan kyseiselle herralle.

Päivän ajatuksia herätteli käyntiin Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreckin puheenvuorollaan. Hän tiputti heti aamutuimaan pommin, joka ylitti uutiskynnykset. USA rakentaa Suomeen suurlähetystön kylkeen innovaatiokeskuksen, missä on tarkoitus kehitellä uusia ympäristöystävällisiä energiamuotoja USA Nawyn käyttöön. Loistava uutinen, joskin idealla on myös poliittiset tarkoitusperät. Öljystä on päästävä eroon. Karismaattinen ja raamikas kaveri tuo Bruce Oreck, jolla on esiintymisvarmuutta yllin kyllin. Oikea keynote -puhuja ympäristöaisoissa *Hän on perustanut ilmaston lämpenemistä kiihdyttävien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävän Zero Carbon Initiative -järjestön.

 Oreck oli etukäteen haastateltu foorumin personalbookiin. Kirja olinkin oiva keksintö markkinointimateriaaliksi ja hyötykäyttöön muistiinpanoille. Tosin joskus salissa oli niin pimeää, että kirjoittaminen oli mahdotonta. Esittelyt olivat hyvät ja muutkin artikkelit mielenkiintoisia.

 Joskus olisi hyvä, että turkulaiset eivät sanoisi mitään, kuten prosenttilukuja ja tai imitoisi poliitikkoja. Myötähäpeän määrää oli mittaamaton, kun *Porkka hypetti Sauli Niinistön lavalle presidentti gallupluvuilla. Olin aistivinani myös Niinistön olevan hieman vaivaantunut asiasta.

Ninistö on verkalleen puhuva mies, joka heittelee näppäryyksiä lauseidensa perään. Puheessaan hän kävi Suomen sukupolvihistoriaa läpi. Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka perii vaurautta ja myös sukupolvi, joka perii syrjäytymistä. Ja vielä pitäisi tehdä lisää lapsia, vaikka emme pysty huolehtimaan näistäkään. Niinistö peräänkuulutti myös vastuuta. Ajankohtaisen esimerkki löytyi Matti Apusen Helsingin sanomissa käynnistämään kasvatuskeskusteluun viittaamisella. Joskin jäin miettimään, että mehän olimme Jyväskylässä.

Pysäyttävä ajatus oli hänen viimeinen huomionsa. Länsimainen ihminen ei ymmärrä tyhjää tilaa. Sitä olen myös itsekin pohtinut taidehistoriaan perehtyessäni. Paljon on meillä mielestäni vielä opittavaa idän kulttuureista.

Uljas Valkeinen haastatteli vielä Niinistöä, kuten oli tehnyt edellisenä päivänä myös Esko Ahon kohdalla. Pinnalle nousi tiimityö ja sen heikkoudet. Vastuun käsitys hämärtyy.

Sitten olikin vuorossa Nokian Jorma Ollilan ”dream teamin” vakkarijäsen Anssi Vanjoki. Hänen tapansa olla ja esiintyä oli hyvin varmaa ja tarkoin harkittua. Pieni vilkaisu foorumin kirjaan kertoo hänen nykyisin istuvan Amer Soprtsin hallituksessa sekä bisnesenkelinä.

Kokonaisuus oli hyvin paljon kaupallisuuteen ja tuloksellisuutteen liittyvä rypistys. Myyntiin liittyviä vinkkejä sekä organisaatioiden toimivuutta koskevia esimerkkejä. Hienoja ja arvokkaita asioita monelle, jotka painivat epäterveiden henkilöstörakenteiden kanssa. Asian sisäistäminen vaatisi enemmän kun vain pintaraapaisun, jotta oltaisiin syvällä aiheessa. Mikään ei ole pysyvää, kaikki muuttuu. Meidän pitää kuunnella nuoria, heidän arvot vievät meitä eteenpäin. Pakko on paras paimen.

Aika oli taas ravita fyysistä kehoa. Tarjolla oli verkostoitumislounas. Ei voi sanoa kun iso HUH. Aikamoinen viidakko ja sattumankauppaa kenen pöytään istahdit. Seuraavalle vuodelle vinkiksi, että yritysten toimialat kannattaa kirjoittaa myös pöytäkarttaan. Tilaamani kasvisruoka oli hyvää ja leppoisaa juttuseuraakin löytyi. Vesi tarjoiltiin edelleen kertakäyttömukeista. Olin valmis seuraavaan koitokseen.

Jari Sarasvuo ei taida pettää ikinä kuulijaansa. Tälläkin kertaa hän oli hyvin valmistautunut ja räätälöinyt puhuttavansa huolella. Teemana oli pyhän äärelle pysähtyminen. Setti alkoi Pauli Karin Al Gorelle säveltämällä ja soittamalla kappaleella. Sali hiljeni.

Jari kertasi tähänastiset puhujat ja heidän esiintymisensä. Huokaisin helpotuksesta kun hän antoi Korholan esiintymisestä suoraa palautetta. Ei siis tarvinnut ajatella, että puhujat pelaavat samaan pussiin. Luokaton on aina luokaton. Dialogin tarkoitus on turvallisesti törmäyttää. Alf Rehn sai puolestaan kehuja ongelmien maalailusta ja Pekka Himanen on Jarinkin mukaan androgyyni nero. Al Gore taas taistelee taikauskoa vastaan.

Jarin mukaansatempaavasta aloituksesta jäi mieleen, että pahuus on tietämättömyyttä, luonto estää luonnetta ja mielenterveysongelmat ovat vastuuttomuuden tiloja. Irrallisia ajatuksia, joihin oli kyllä kokonaisuus esillä. Jäin kuutelemaan ja muistiinpanot unohtuivat, mutta sehän taitaa olla vain merkki esiintyjän hyvästä kokonaisuudesta.

Luopuminen on prosessi, uhraus pyhän edessä.
Luovuus parantaa asioiden tilaa. Se syntyy, kun yksilö poikkeaa totutusta ja dokumentoi asian.
Luottamus. Joskus vaatii epämukavuustason ulkopuolisia kanssakäymisiä.Ja kaikki on kiinni vapaasta tahdosta.

Pitää tehdä konkreettinen päätös. Strategia syntyy, se ei ole kiinni vapaasta tahdosta. Opiskele, lue, kokeile, leiki, ideoi. Unelmoi, kynä, kalenteri ja lapio kädessä.

Sarsvuon mukaan meillä on viisi pirullista ongelmaa. 1) ilmasto 2) nuoret (huimia lukuesimerkkejä nuorten syrjäytymisestä) 3) vanhukset (kuka huolehtii, mistä resurssit) 4) toimeentulo 5) mielenterveys (hyvevaje).

Ratkaisumalleja on olemassa. Liikunta on hyvästä. Tutkimustuloksia on olemassa ongelmallisten lasten testiryhmästä. Ravinto on valintakysymys. Terveet elämäntavat auttavat. Ja paljon muuta. Vastuullisuus on elämän ratkaisu.

Enää oli jäljellä Les Brown, yksi maailman johtavista motivaatiovalmentajista. Omaan elämänhistoriaan pohjautuva ”tuhkimotarina” johdatti mielenkiintoisesti esiintymistä. Lapsena oppimisvaikeuksista kärsinyt ja aikuisena syöpää sairastanut Les on karismaattinen mies, jolla on syvä ääni. Siinä oli mihin perustaa puheensa.

Amerikkalainen mukaansatempaava tyyli. Yleisön hurmio tavoitteena. Suomipoika lämpenee hitaasti, allekirjoittanut keskittyi ja unohti kirjoittaa taas muistiinpanoja. Oikeastaan voisin sanoa että Les Brown on ennen kaikkea kokemus, jota ei voi kirjoittaa ylös, se pitää nähdä, kuulla ja melkein haistaa ja maistaa. Ei ole suomessa vastaavaa puhujaa. Uskon, että hänen tyylinsä uppoaa erityisesti amerikkalaiseen yleisöön.

Muutama kohta hänen opeistaan kuitenkin tässä. Jos teet sitä mikä on helppoa elämässä on elämäsi hankalaa, jos teet sitä mikä on hankalaa on elämäsi helppoa. Mieti valitessasi seuraa. Mitä tämä ryhmä tekee minulle? Etsi ihmiset, joilla on sama intohimo ja unelma.

Les Brown ei ollut yksin, kaksi muuta puhujaa vuorotteli hänen kanssaan lauteilla. Hänellä oli mukanaan terveyteen ja elämäntapakonsultointiin erikoistunut Dr Julie van Putten sekä “The Voice of Inspiration” Clifton Anderson MBA. Loistavia puhujia kumpainenkin myös. Suosittelen etsimään käsiin heidän kaikkien videoita ja kuuntelemaan. Referoitu keynote -puhe ei ole koskaan sama kuin aito esitys.

Foorumi oli nyt päättynyt. Tiedostin, että haluan kehittyä, oppia uutta, inspiroitua pienistä elämän ihmeistä. Päätin luvata itselleni, että opin vielä jotakin uutta. Rakastaa.

Olin iloinen, minä pieni erilainen hihhuli olin kasvanut aikuiseksi, jolla oli samat arvot kuin muillakin yrittäjillä. Tai noh, eihän minun arvoni olleet mihinkään muuttuneet, vaan elämä ja ihmiset olivatkin muuttunut minun arvojeni kaltaisiksi.

Visual RAMA / Raisa 

NBF:n toisena päivänä oli aamulla tarjolla ohjattua liikuntaa. Vietin ajan opiskelijaystävänäni aamiaispöydän ääressä jutellen valokuvauksesta. Liikunta on toki hyväksi, mutta hieman outoa olisi ollut tehdä sitä foorumin osallistujien kanssa. Paikalla oli ollut vain kourallinen ryhmäliikuntaan osallistujia – harmi. Taukojumppa olisi kyllä tehnyt päivänmittaan poikaa.

Ensimmäiseksi Suomen yrittäjäyhteisö palkitsi vuoden vastuullisen johtajan. St1 toimitusjohtaja Mika Wiljanen sai kyseisen tittelin. Hienoa olisi ollut, jos joku olisi vielä referoinut, miksi palkinto meni nimenomaan kyseiselle herralle.

Päivän ajatuksia herätteli käyntiin Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreckin puheenvuorollaan. Hän tiputti heti aamutuimaan pommin, joka ylitti uutiskynnykset. USA rakentaa Suomeen suurlähetystön kylkeen innovaatiokeskuksen, missä on tarkoitus kehitellä uusia ympäristöystävällisiä energiamuotoja USA Nawyn käyttöön. Loistava uutinen, joskin idealla on myös poliittiset tarkoitusperät. Öljystä on päästävä eroon. Karismaattinen ja raamikas kaveri tuo Bruce Oreck, jolla on esiintymisvarmuutta yllin kyllin. Oikea keynote -puhuja ympäristöaisoissa *Hän on perustanut ilmaston lämpenemistä kiihdyttävien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävän Zero Carbon Initiative -järjestön.

 Oreck oli etukäteen haastateltu foorumin personalbookiin. Kirja olinkin oiva keksintö markkinointimateriaaliksi ja hyötykäyttöön muistiinpanoille. Tosin joskus salissa oli niin pimeää, että kirjoittaminen oli mahdotonta. Esittelyt olivat hyvät ja muutkin artikkelit mielenkiintoisia.

 Joskus olisi hyvä, että turkulaiset eivät sanoisi mitään, kuten prosenttilukuja ja tai imitoisi poliitikkoja. Myötähäpeän määrää oli mittaamaton, kun *Porkka hypetti Sauli Niinistön lavalle presidentti gallupluvuilla. Olin aistivinani myös Niinistön olevan hieman vaivaantunut asiasta.

Ninistö on verkalleen puhuva mies, joka heittelee näppäryyksiä lauseidensa perään. Puheessaan hän kävi Suomen sukupolvihistoriaa läpi. Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka perii vaurautta ja myös sukupolvi, joka perii syrjäytymistä. Ja vielä pitäisi tehdä lisää lapsia, vaikka emme pysty huolehtimaan näistäkään. Niinistö peräänkuulutti myös vastuuta. Ajankohtaisen esimerkki löytyi Matti Apusen Helsingin sanomissa käynnistämään kasvatuskeskusteluun viittaamisella. Joskin jäin miettimään, että mehän olimme Jyväskylässä.

Pysäyttävä ajatus oli hänen viimeinen huomionsa. Länsimainen ihminen ei ymmärrä tyhjää tilaa. Sitä olen myös itsekin pohtinut taidehistoriaan perehtyessäni. Paljon on meillä mielestäni vielä opittavaa idän kulttuureista.

Uljas Valkeinen haastatteli vielä Niinistöä, kuten oli tehnyt edellisenä päivänä myös Esko Ahon kohdalla. Pinnalle nousi tiimityö ja sen heikkoudet. Vastuun käsitys hämärtyy.

Sitten olikin vuorossa Nokian Jorma Ollilan ”dream teamin” vakkarijäsen Anssi Vanjoki. Hänen tapansa olla ja esiintyä oli hyvin varmaa ja tarkoin harkittua. Pieni vilkaisu foorumin kirjaan kertoo hänen nykyisin istuvan Amer Soprtsin hallituksessa sekä bisnesenkelinä.

Kokonaisuus oli hyvin paljon kaupallisuuteen ja tuloksellisuutteen liittyvä rypistys. Myyntiin liittyviä vinkkejä sekä organisaatioiden toimivuutta koskevia esimerkkejä. Hienoja ja arvokkaita asioita monelle, jotka painivat epäterveiden henkilöstörakenteiden kanssa. Asian sisäistäminen vaatisi enemmän kun vain pintaraapaisun, jotta oltaisiin syvällä aiheessa. Mikään ei ole pysyvää, kaikki muuttuu. Meidän pitää kuunnella nuoria, heidän arvot vievät meitä eteenpäin. Pakko on paras paimen.

Aika oli taas ravita fyysistä kehoa. Tarjolla oli verkostoitumislounas. Ei voi sanoa kun iso HUH. Aikamoinen viidakko ja sattumankauppaa kenen pöytään istahdit. Seuraavalle vuodelle vinkiksi, että yritysten toimialat kannattaa kirjoittaa myös pöytäkarttaan. Tilaamani kasvisruoka oli hyvää ja leppoisaa juttuseuraakin löytyi. Vesi tarjoiltiin edelleen kertakäyttömukeista. Olin valmis seuraavaan koitokseen.

Jari Sarasvuo ei taida pettää ikinä kuulijaansa. Tälläkin kertaa hän oli hyvin valmistautunut ja räätälöinyt puhuttavansa huolella. Teemana oli pyhän äärelle pysähtyminen. Setti alkoi Pauli Karin Al Gorelle säveltämällä ja soittamalla kappaleella. Sali hiljeni.

Jari kertasi tähänastiset puhujat ja heidän esiintymisensä. Huokaisin helpotuksesta kun hän antoi Korholan esiintymisestä suoraa palautetta. Ei siis tarvinnut ajatella, että puhujat pelaavat samaan pussiin. Luokaton on aina luokaton. Dialogin tarkoitus on turvallisesti törmäyttää. Alf Rehn sai puolestaan kehuja ongelmien maalailusta ja Pekka Himanen on Jarinkin mukaan androgyyni nero. Al Gore taas taistelee taikauskoa vastaan.

Jarin mukaansatempaavasta aloituksesta jäi mieleen, että pahuus on tietämättömyyttä, luonto estää luonnetta ja mielenterveysongelmat ovat vastuuttomuuden tiloja. Irrallisia ajatuksia, joihin oli kyllä kokonaisuus esillä. Jäin kuutelemaan ja muistiinpanot unohtuivat, mutta sehän taitaa olla vain merkki esiintyjän hyvästä kokonaisuudesta.

Luopuminen on prosessi, uhraus pyhän edessä.
Luovuus parantaa asioiden tilaa. Se syntyy, kun yksilö poikkeaa totutusta ja dokumentoi asian.
Luottamus. Joskus vaatii epämukavuustason ulkopuolisia kanssakäymisiä.Ja kaikki on kiinni vapaasta tahdosta.

Pitää tehdä konkreettinen päätös. Strategia syntyy, se ei ole kiinni vapaasta tahdosta. Opiskele, lue, kokeile, leiki, ideoi. Unelmoi, kynä, kalenteri ja lapio kädessä.

Sarsvuon mukaan meillä on viisi pirullista ongelmaa. 1) ilmasto 2) nuoret (huimia lukuesimerkkejä nuorten syrjäytymisestä) 3) vanhukset (kuka huolehtii, mistä resurssit) 4) toimeentulo 5) mielenterveys (hyvevaje).

Ratkaisumalleja on olemassa. Liikunta on hyvästä. Tutkimustuloksia on olemassa ongelmallisten lasten testiryhmästä. Ravinto on valintakysymys. Terveet elämäntavat auttavat. Ja paljon muuta. Vastuullisuus on elämän ratkaisu.

Enää oli jäljellä Les Brown, yksi maailman johtavista motivaatiovalmentajista. Omaan elämänhistoriaan pohjautuva ”tuhkimotarina” johdatti mielenkiintoisesti esiintymistä. Lapsena oppimisvaikeuksista kärsinyt ja aikuisena syöpää sairastanut Les on karismaattinen mies, jolla on syvä ääni. Siinä oli mihin perustaa puheensa.

Amerikkalainen mukaansatempaava tyyli. Yleisön hurmio tavoitteena. Suomipoika lämpenee hitaasti, allekirjoittanut keskittyi ja unohti kirjoittaa taas muistiinpanoja. Oikeastaan voisin sanoa että Les Brown on ennen kaikkea kokemus, jota ei voi kirjoittaa ylös, se pitää nähdä, kuulla ja melkein haistaa ja maistaa. Ei ole suomessa vastaavaa puhujaa. Uskon, että hänen tyylinsä uppoaa erityisesti amerikkalaiseen yleisöön.

Muutama kohta hänen opeistaan kuitenkin tässä. Jos teet sitä mikä on helppoa elämässä on elämäsi hankalaa, jos teet sitä mikä on hankalaa on elämäsi helppoa. Mieti valitessasi seuraa. Mitä tämä ryhmä tekee minulle? Etsi ihmiset, joilla on sama intohimo ja unelma.

Les Brown ei ollut yksin, kaksi muuta puhujaa vuorotteli hänen kanssaan lauteilla. Hänellä oli mukanaan terveyteen ja elämäntapakonsultointiin erikoistunut Dr Julie van Putten sekä “The Voice of Inspiration” Clifton Anderson MBA. Loistavia puhujia kumpainenkin myös. Suosittelen etsimään käsiin heidän kaikkien videoita ja kuuntelemaan. Referoitu keynote -puhe ei ole koskaan sama kuin aito esitys.

Foorumi oli nyt päättynyt. Tiedostin, että haluan kehittyä, oppia uutta, inspiroitua pienistä elämän ihmeistä. Päätin luvata itselleni, että opin vielä jotakin uutta. Rakastaa.

Olin iloinen, minä pieni erilainen hihhuli olin kasvanut aikuiseksi, jolla oli samat arvot kuin muillakin yrittäjillä. Tai noh, eihän minun arvoni olleet mihinkään muuttuneet, vaan elämä ja ihmiset olivatkin muuttunut minun arvojeni kaltaisiksi.

Visual RAMA / Raisa