Läsnäolon siedettävä keveys

Onko asian esittämisellä merkitystä siihen miten jotkut asiat menevät jakeluun ja jotkut eivät? Omalla kohdallani läsnäolon tason määrittää selkeästi kyseessä olevan asian mielenkiintoisuusarvo. Silloin kun käsiteltävä asia on ihan plaah, parannan läsnäoloani näkökulman muutoksella. Jos asioihin suhtautuu juuri niin kun asianomainen asian esittää, eivät asiat kehity ja tylsä pysyy tylsänä maailman tappiin saakka. Jos kaikki näkevät sinisen sinisenä se ei tarkoita, että kyseessä on absoluuttinen sininen. Maailma on täynnä sinisen sävyjä ja jotkut eivät näe edes koko sinistä sinisenä.

Kuunteleminen ja puhuminen vaatii läsnäoloa. Ihmisen kaksi korvaa ja yksi suu kertovat luonnon määrittelemän suhteen niiden käytölle – opettelen kuuntelemaan enemmän.

Ihmistuntemus avainsana malliohjaukseen

Valokuvaajan työssä mallin läsnäolo vangitaan kuvattaessa. Useimmat ihmiset jäykistyvät heti kameran nähdessään. Aikamoinen ristiriita heti kärkeen. Miten vapauttaa kuvattava? Vastaus on mielestäni ”se hetki”, oppia kuvaajana fokusoimaan tilanne vain kuvattavan ja kuvaajan ajaksi, luoda luonnollinen hetki, joka tuottaa toivotun lopputuloksen.

Olen nähnyt vuosien saatossa monentasoisia ammattimalleja ja ”suoraan kadulta” tulleita malleja. Jotkut ovat luonnostaan ns. fotogeenisiä ja joidenkin kanssa pitää tehdä himppusen enemmän töitä. Ikinä en voi syyttää mallia huonosta kuvasta, koska kuvaajana työni on nimenomaan ohjata mallia napin painamisen lisäksi. Ohjaaminen ei saa mennä monien minuuttien pönöttämiseksi eikä hukkua teknisen säädön alle.

Oma metodini mallinohjauksessa vaihtelee. Ei ole kultaista nyrkkisääntöä. Toisinaan ohjaaminen vaatii vain pientä rupattelua, täydellistä yhteisymmärryksessä luotua hiljaisuutta ja joskus visualisoitua mielikuvaharjoitusta. Avainsanoina on vain ihmistuntemus ja läsnäolo.

Seuraavan kerran kun sinulla on palaverin paikka tai kuvaustilanne, tarkkaile miten juuri sinä olet läsnä ja miten se vaikuttaa ympäristöösi.

Huomaa läsnäolosi ja kehity.

raisa / VisualRAMA