Tuotekuvan tunnelmaa

Aurora on kirjoittanut lähiaikoina jo yleisesti tuotekuvauksesta ja bulkkikuvauksesta, joten jospa kerron vielä brändin mukaisesta tuotekuvauksesta – kuvista, joilla kerrotaan tarinaa…

Jotta onnistumme kuvaamaan juuri sellaisen tuotekuvan mitä asiakas haluaa, tarvitsemme ensin asiakkaalta ohjeistuksen. Osa asiakkaista osaa kertoa hyvinkin tarkkaan mitä haluavat, mutta suurin osa ei tiedä mitä haluavat tai eivät osaa pukea sitä sanoiksi tai kuviksi. Meidän homma Visual RAMA: ssa on auttaa ja selvittää asiakkaalle miten kuvausprosessi etenee, kertoa mitä tietoja tarvitsemme, jotta työ tehdään toiveiden mukaisesti. Olen joskus sanonut, että jos asiakas ei ole tyytyväinen kuviin, on meillä ollut haasteita ohjeistuksessa.

Jos meiltä tilataan tuotteesta fiiliskuvaa, on kyse useimmiten brändituotteesta ja meidän tehtävä selvittää millaisesta fiiliksestä tässä tapauksessa on kyse. Kun asiakas pukee fiiliksen sanoiksi, olemme jo yhden askeleen lähempänä tavoitetta. Seuraava etappi on selvittää mitä tämän fiiliksen on tarkoitus viestiä eli mikä on kyseessä olevan brändin tarina, mitkä on sen arvot ja onko sille määritelty jotain ohjeistuksia kuvien suhteen. Ei ole itsestäänselvää, että vaalea, raikas ja skandinaavinen on aina se mitä halutaan. Myös tummanpuhuvat kuvat ovat usein varsin oiva vaihtoehto. Tavoitteenamme on noudattaa brändin mukaista tarinankerrontaa.

Tunnelman luomiseen kuvaajalla on monia eri keinoja. Sitä voi luoda valollisin keinoin, sommittelulla, kuvakulman valinnalla, syvyysepäterävyydellä sekä myös stailaamalla.

Ja mitä sitten on stailaus..? Moni ajattelee, että se on ihan turhaa hommaa, että kuka tahansa osaa laittaa tuotteet riviin, jonoon, pinoon ja vaikka miten. Varmasti osaakin, mutta ammattimainen stailaus vaatii osaamista. Stailaajalla (tuotekuvien yhteydessä puhutaan usein visualistista) on osaamista ja kykyä nähdä tuote juuri siten kun kyseessä oleva brändi edellyttää. Kyse ei ole siitä, että joku tykkää jostakin tai että kylläpäs tämä näyttää juurikin kivalta näin, vaan kaikki on suunniteltua. Hyvässä fiiliskuvassa mikään ole sattumaa.

Teen meillä osan visualistin/stailaajan töistämme, mutta kun eteen tulee vaativampaa visuaalista projektia, kilautan kaverille. Minna Koivula-Kankaanranta on mun luottopakki. Meillä synkkaa vallan hyvin, eikä ideat lopu kesken.

Rento tummanpuhuva asetelma korkeaan kynttilänjalkaan. Kukkina mm. ruusua, krysanteemia ja törmäkukkaa sekä erilaisia vihreitä.

Meillä on tällä hetkellä työn alla DEAFMETAL trilogia mytologian linnuista Ahtiaisen Jennin kanssa. Kirjoitan siitä enemmän kun saamme paketin kasaan kokonaan.

Dianthus caryophyllus

Minna on myös ”kukkanainen”, joten kuvasimme keväällä meidän omaan markkinointiin tässä postauksessa olevat kukkakuvat. Niin ja tietysti nämä kuvat noudattavat meidän omaa brändiä. Meillä ei tehdä mitään tavanomaisesti, “niin kun aina tehdään” tai vain nätisti ja kauniisti. Meillä kerrotaan tarinoita, joissa on syvyyttä.

Syystunnelmissa
Raisa, astral fairy

Räiskettä minuuttiaikataululla

Tuotekuvausmaailman passikuva eli bulkkikuva on kaikessa yksinkertaisuudessaan kuva tuotteesta valkoisella taustalla. Esimerkkejä tällaisista kuvista näkee jatkuvasti kauppojen kuvastoissa sekä nettikaupoissa, mutta kuinka oikeasti syntyy bulkkikuva. Onko se todella vain tuotteen asettamista kuvauspöydälle ja napin painamista kamerasta?

Ei ole.

Bulkkikuvia kuvatessa, kuten mitä tahansa muitakin kuvia kuvatessa, on tärkeää, että valaisu ja sommittelu on kunnossa. On tärkeää osata katsoa, että samankaltaiset tuotteet ovat aina samalla tavalla aseteltuja, jotta yhtenäisyys säilyy mikäli kuvat ovat vierekkäin katalogissa tai nettikaupassa. Tuotteiden pitää myöskin olla kuvassa edustavia ja huolella puhdistettuja. Puhaltelu ja kaikenlaisten rättien sekä teippiharjojen käyttö tulee nopeasti tutuksi tuotekuvia kuvatessa. Siivoojan töiden tekemisestä on ollut yllättävää hyötyä myös tuotekuvauksen parissa! Ripustukselta, tukemiselta ja muulta kikkailulta ei myöskään voi välttyä. Sanoisinkin tuotekuvaajan salaiseksi aseeksi kyvyn keksiä mitä mielenkiintoisimpia tapoja tukea ja asettaa tuote kuvattavaksi ilman, että nämä viritelmät näkyvät valmiissa kuvassa.

Kuva ei kuitenkaan heti kuvauksen jälkeen ole vielä valmis. Tuotteen väri saatetaan muuttaa editissä PhotoShopissa aivan toiseksi tai tuotteen muotoa voidaan muuttaa. Tämä vaatii oivaa ja näppärää kuvankäsittelytaitoa. Tuotteista pitää usein myös käsitellä pois likaa, roskia, naarmuja yms, oikoa reunoja ja kaikin puolin parannella kuvaa monin eri tavoin. Yksittäisiä tuotekuvia saatetaan myös yhdistää ryhmäkuviksi, jolloin täysin puhkipoltettu valkoinen tausta jokaisessa kuvassa tekee yhdistämisestä nopeaa, eikä kuvia tarvitse erikseen syvätä. Bulkkikuvan käsittelyssä avainasemassa on myös Lightroomin presetit joilla saa helposti ja nopeasti perusasetukset kaikkiin kuviin.

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa ajatustyötä ja järjestelmällisyyttä sekä kykyä keksiä nopeita ratkaisuja, bulkkikuvat nimittäin ovat sitä valokuvauksen liukuhihnatavaraa, jota pitäisi pystyä tekemään nopeaan tahtiin ja tasalaatuisesti. Hyvä tuotekuvaaja saa samankaltaiset tuotteet näyttämään samaan aikaan kuvatuilta, vaikka kuvien välillä olisi vuosi. 

Puhaltelun ja puunaamisen keskeltä, crazy cat lady Aurora

Jokainen tuotekuva on yksilöllinen

Kuvaan työssäni tuotteita nuppineulasta puutarhakatoksiin, joten olen perehtynyt erilaisten tuotteiden kuvaamiseen ja valaisuun jo muutaman vuoden. Tuotteiden kuvaus, ja ennen kaikkea valaisu, ei onnistu vain “nappia painamalla”.

Tuotekuvaa ei voi myöskään määritellä selkeästi, koska niitä on niin moneen lähtöön, simppeleistä valkoisella taustalla kuvatuista bulkkikuvista stailattuihin ja huolella viimeisteltyihin fiiliskuviin. 

Bulkkikuvan tehtävänä on kertoa miltä tuote näyttää ja millaista materiaalia se on. Näitä peruskuvia tuotteista näkee paljon verkkokaupoissa ja yrityksen erilaisissa katalogeissa. Tuote kuvautetaan ammattivalokuvaajalla usein monesta eri suunnasta. 

Fiiliskuvilla puolestaan myydään valmiita ideoita tuotteen käyttöön sekä sitä nimenomaista fiilistä, joka tukee brändin mukaista kerrontaa. Nämä kuvat vaativat usein erillisen kuvaussuunnitelman ja kuvaus vie enemmän aikaa kun perus bulkkikuvaus.

Jokainen tuote itsessään on yksilöllinen (materiaali, muoto, tekstuuri, läpinäkyvyys jne.). Kaikki tuotteet valaistaan eri tavoin, jotta saavutetaan paras mahdollinen lopputulos. Yksilöllinen tuotekuva on alusta loppuun huolella suunniteltu. Siinä on otettu huomioon tuotteen kaikki ominaisuudet ja se mitä kuvalla halutaan viestiä. Miljoonan euron autosta otettu tuotekuva, joka näyttää kännykällä ajattelematta räpsäistyltä, ei tuo tuotetta parhaalla mahdollisella tavalla esille. Sen sijaan kuva, joka on huolella suunniteltu & valaistu, viestii tuotteen ja sen edustaman brändin arvoa.

Tuotteen materiaali on isossa roolissa tuotetta kuvatessa. Erilaiset pinnat heijastavat valoa eri tavoin, joten kuvatessa on hyvä aina säätää valaisu sen mukaan millainen tuote on kyseessä. Kiiltävän tuotteen pitää näyttää kuvassa aina kiiltävältä, eikä se silti saa heijastaa kaikkea ympäriltään. Kankaiden kuvauksessa puolestaan valon on hyvä korostaa pinnan tekstuuria. Kaiken kaikkiaan tuotekuvauksessa on kyse aina siitä, miten saada esiteltyä tuote mahdollisimman edustavasti ja tasalaatuisesti huolimatta siitä, kuinka erilaisia kuvattavat tuotteet ovat.

Tuotekuvaaja on kuin Liisa Ihmemaassa, ikinä ei voi tietää millainen teepannu on seuraavassa kattauksessa ja miten sen parhaat puolet saa tuotua esille, jotta satu saa mielenkiintoisen lopun.

Aurora, crazy cat lady